Ammatillinen itsetuntemus ehkäisevässä väkivaltatyössä

 Aihe: Ammattilaiselle

Ehkäisevä väkivaltatyö on mielekästä ja palkitsevaa. Asiakkaat helpottuvat, kun omien vaikeidenkin tunteiden ja toiminnan välille tulee tilaa tiedostamalla niiden mieltä, syitä ja juuria. Samalla väkivaltailmiön kanssa työskentely on psyykkisesti kuormittavaa. Se kytkeytyy kipeään eksistentiaaliseen tunnedynamiikkaan, joka koskettaa myös työntekijää itseään, hänen omaa ihmisyyttään. Kun ihmisen hyvän ja pahan suhde on keskeisesti työn fokuksessa, tulee kiinnittää huomiota niin työntekijän kuin koko työyhteisön jaksamiseen, sisäiseen kasvuun ja arvokkuuden kokemiseen – siis samoihin asioihin, joihin myös asiakkaita tuetaan. Ehkä tärkeimpänä itsetuntemustyökaluna – niin asiakkaalla kuin ammattilaisella – on sekä omien ”valojen ja varjojen” että niiden välisen hämärän tunnistaminen, hyväksyminen ja yhdistäminen.

Itsetuntemus lisää väkivaltatyön ammattilaisen tietoisuutta siitä, mitä väkivalta on itsessä ja ihmisyydessä, ja miten väkivaltatyön tekeminen vaikuttaa alitajuisesti. Yhteisöllinen itsetuntemus on kollektiivista ymmärrystä, miten työn sisältö ja laatu näyttäytyvät kyseisen yhteisön dynamiikassa ja ihmisten välisissä suhteissa niin työyhteisön sisällä kuin asiakastyössä ja muussa ulkoisessa vuorovaikutuksessa. Tiedostava yhteisöllisyys lisää työn eettisyyttä ja on siten hyödyksi väkivallan ehkäisemisessä.

Sisäinen käsikirjoitus

Ihmisen sisäisen käsikirjoituksen käsitteellä (Perheentupa 2010) tarkoitetaan mielen kokonaisuutta, joka vaikuttaa kaikkeen ajatteluun, toimintaan, mielikuviin ja tulkintoihin. Se yhdistää ihmisen sisäisen ja ulkoisen maailman, tietoisuuden ja alitajunnan, menneisyyden, nykyhetken ja tulevaisuuden. Yksilön sisäisen käsikirjoituksen juuret ulottuvat varhaislapsuuden vuorovaikutuskokemuksiin, perheen, suvun ja sukupolviketjujen vuorovaikutuskulttuuriin, yhteiskunnan kulttuuriin, jopa ihmiskunnan historiaan. Se on vuorovaikutuksen tapa, jota kaikkinainen vuorovaikutus muokkaa läpi elämän. Sisäinen käsikirjoitus muuttuu siis dynaamisesti ajassa ja suhteessa ympäristöön. (Perheentupa 2010.)

Sisäinen käsikirjoitus muodostuu yksilöllisistä ja kollektiivisista ulottuvuuksista, jotka ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään. Sisäistä käsikirjoitusta voidaan tarkastella niin yksilö-, ryhmä- kuin yhteisötasolla. Yhteisön tai ryhmän sisäiseen käsikirjoitukseen vaikuttavat sen jäsenten – entisten ja nykyisten – sisäiset käsikirjoitukset. Se ei kuitenkaan ole enää palautettavissa yksilötasolle. Siitä syystä ryhmää tai yhteisöä on syytä tarkastella erillisenä organismina, joka noudattaa ryhmä- tai yhteisödynamiikan lainalaisuuksia. Sisäistä käsikirjoitusta tutkimalla voi tiedostaa toiminnan syitä ja seurauksia sekä piilotajunnan vaikutusta ja sillä tavoin pyrkiä kohti tietoisempaa vastuunottoa ja vaikuttamista suhteessa omaan, ryhmän ja yhteisön elämään, yhteiskuntaan ja maailmaan.

Ammatillinen itsetuntemus – yksilöillä, ryhmissä ja yhteisöissä

Sisäisen käsikirjoituksen ja tunteiden tiedostaminen on olennainen osa itsetuntemusta, ja itsetuntemus on syvintä ihmistuntemusta. Se on terävä ja ammattieettisesti tärkeä työkalu ihmissuhdetyössä. Ammatilliseen itsetuntemukseen kuuluu sisäisen käsikirjoituksen hahmottaminen suhteessa työelämän kysymyksiin, työn herättämien tunteiden tiedostaminen sekä näiden välisen yhteyden tunnistaminen. Millainen ihminen olet työssä ja ammatissasi? Mitä tunteita työ Sinussa herättää, ja miten ymmärrät niitä? Minkälainen ihminen toivoisit olevasi, ja minkälaiseksi voisit kasvaa?  Itsetuntemukseen kuuluu myös piilotajuisten prosessien ymmärtäminen ja hyväksyminen osaksi omaa ihmisyyttä. Ammatillisen itsetuntemuksen myötä kehittyy oma sisäinen johtajuus, vastuun ottaminen sisäisestä kasvusta, tunteista ja toiminnasta ja sekä eettisen vaikuttamisasenteen kehittämisestä suhteessa asiakkaaseen ja työyhteisöön.

Ammatillinen itsetuntemustyöskentely on yksilön, ryhmän ja yhteisön sisäisyyden tietoista tutkimista. Se on tutkivan työotteen ja reflektiokyvyn kehittämistä ammatilliseen itsetuntemukseen fokusoivissa työnohjauksissa ja tietoisen yhteisöllisyyden kasvu- ja oppimisprosesseissa. Tavoitteena on sisäistää omien työ- ja vuorovaikutustapojen sekä päätöksenteon eettinen analyysi ammatilliseksi työkaluksi, mikä lisää työn mielekkyyttä ja työssä jaksamista. Ryhmä- ja yhteisömuotoisena itsetuntemustyöskentely on erityisen hedelmällistä, kun erilaiset näkökulmat tulevat jaetuksi ja eettisesti koetelluiksi vertaisuudessa. Kati Sarvela (2018) on todennut, kuinka itsetuntemusta kehittämällä voi edistää sosiaalista liittymistä ja moraalisen silmän kehittämistä suhteessa muihin ihmisiin. Olennaista onkin aina tarkastella yksilöä, ryhmää tai yhteisöä suhteessa ympäristöön, erillisyyden ja yhteyden välistä kutkuttavaa ja raastavaa jännitettä.

Tunnetietoisuus

Väkivaltaan kytkeytyy kipeitä tunteita, vihaa, syyllisyyttä, häpeää, pelkoa ja kauhua, pettymystä ja kateutta. Ehkäisevässä väkivaltatyössä asiakkaita tuetaan vastuulliseen toimintaan, tunnesäätelyyn ja itsetuntemukseen, joten työtä tekevien on tärkeää käydä niitä ensin itsessä läpi. Miten siedän ja uskallan kohdata nämä tunteet itsessäni? Miten itse toimin vihan vallassa? Ketä kadehdin ja miksi? Miten tulen toimeen syyllisyyden ja häpeän kanssa? Mihin näitä tunteita tarvitsen, mitä ne opettavat?

Työ ihmisten syvien tunteiden kanssa saa luonnollisesti auttajankin kokemaan riittämättömyyttä, keinottomuutta ja avuttomuutta. Oman rajallisuuden, keskeneräisyyden, haavoittuvuuden ja epävarmuuden hyväksyminen on yhtä tärkeää kuin työn tuomat kiitollisuuden ja mielekkyyden tunteet. On tärkeää oppia erottamaan asiakassuhteen luonnollisesti herättämät vastatunteet oman sisäisen käsikirjoituksen provosoimasta tunnekentästä. Tämä tiedostamistyö on jatkuvaa, ja siksi ihmistyössä tarvitaan riittävää, säännöllistä työnohjausta, mentorointia ja muuta avointa kollegiaalista peilausta.

Ehkäisevä väkivaltatyö ja suhde valtaan

Ammatilliseen itsetuntemukseen sisältyy ihmissuhdeammateissa ja auttamistyössä erityinen tehtävätietoisuus: työntekijä edustaa tehtävänsä puolesta auktoriteettia suhteessa asiakkaaseen, potilaaseen tai oppilaaseen, halusipa tai tiedostipa sitä tai ei. Kyse on valtasuhteesta, jossa auttajalla on päävastuu kohtaamisesta ja vuorovaikutuksesta. Ammatillisen itsetuntemuksen ytimessä on tällöin tietoisuus omasta valta- ja auktoriteettikäsityksestä. Kyse on lähtökohtaisesti sisäistyneestä suhteesta vanhemmuuteen ja vallanpitäjiin, opettajiin, johtajiin, päättäjiin ynnä muihin. Minkälaisten auktoriteettien tukea olen saanut lapsena, nuorena ja myöhemmin elämässä? Mitä tunteita mielikuvat heistä herättävät tänä päivänä? Ketkä ovat esikuviasi, ja mikä tekee heistä sellaisia? Minkälainen auktoriteetti haluan itse olla? Minkälaista valtaa käytän? Milloin olen tyytyväinen omaan vallankäyttööni? Minkälaista on oma väkivaltaisuuteni, ja milloin sitä käytän?

Väkivaltatyön ammattilaisille nämä kysymykset ovat erityisen arvokkaita. Väkivalta on nimensä mukaisesti vallan väärinkäyttöä – usein tiedostamatta. Väkivaltaa käyttäneet tai sen käyttöä pelkäävät ihmiset ovat itse lähes poikkeuksetta joutuneet tavalla tai toisella väärän vallankäytön kohteiksi elämänhistoriansa aikana. Sen vastavoimaksi ja tueksi tarvitaan uusia hyviä esikuvia, ihmisiä, jotka tiedostavat omaa – aina jännitteistä – suhdettaan valtaan ja auktoriteetteihin. Lapset tarvitsevat turvallista vanhemmuutta, asiakkaat vakaan ammattilaisen kasvunsa tueksi. Väkivaltatyön asiantuntijat voivat ammatilliseen itsetuntemukseensa nojaten tarjota tärkeän auktoriteettisuhteen, jonka turvin kasvaa ja oppia ottamaan vastuu omasta vaikutusvallasta ja käyttämään sitä väkivallan sijaan.

Auttajan valot ja varjot

Auttajan ja autettavan suhde haastaa siis auttajan roolissa olevan eettiseen pohdintaan. Omien motiivien rehellinen tunnustelu on vaativaa, mutta tarpeellista. Se avaa oven eettisyyden kellariin, jonne on kätketty syvimmät kohtaamisen välineet, kuten mahdollisuus ymmärtää itsen ja toisen ihmisen toiminnan motiiveja silloinkin, kun toiminnan tapoja on mahdoton hyväksyä. Esimerkiksi kostonhalun tunnistaminen, saati hyväksyminen, on usein vaikeaa, mutta tiedostamattomana se voi johtaa mitä ikävimpään toimintaan – tai toimimatta jättämiseen. Tunnistanko, milloin toimin kostavasti tai rankaisevasti?

Kirjassaan Auttajan varjo (2016) Martti Lindqvist toteaa: Mitä enemmän omaa pimeyttään tuntee, sen turvallisemmin sen kanssa voi tulla toimeen, ilman että kohtuuttomasti vahingoittaa toisia. Tämä lause kiteyttää ehkäisevän väkivaltatyön eetoksen: Kun tunnistaa omat kasvuimpulssinsa ja tuhovoimansa ja ymmärtää niiden juurisyitä, voi tietoisemmin asettua ihmisen puolelle auttajaksi ja tukijaksi, vaikkei hyväksyisi tämän käyttäytymistä. Voi myös varmemmin valita oman toimintansa, kun saa kiinni niistä motiiveista, joihin erilaiset tiedostamattomat tunteet ohjaisivat.

Polarisoiminen on väkivaltailmiö

Ilman tietoisuutta, kokemusta ja ymmärrystä jokaisen ihmisen potentiaalista niin hyvän kuin pahan tekemiseen, tunnemme ihmisen vain osin. On helppoa idealisoida hyvä ja demonisoida paha, ja inhimillistä liittää mielikuva itsestä hyvän puolelle ja sijoittaa väkivalta itsen ulkopuolelle: ”Ei koske minua.” Kokonaisen ihmisyyden tiedostaminen voi olla niin kipeää, että polarisoimme sisäisyytemme. Pahimmillaan jakolinja asettuu mielissä ihmisten välille eli henkilöityy. Oman arvon kokemuksen säilyttämiseksi on hyvinkin tavallista nähdä oma porukka, ”meikäläiset” tai itsen kanssa saman mieliset hyvänä, ”muukalaiset” tai erimieliset pahana, ja toimia tuhoavin seurauksin tämän näkemyksen mukaisesti. Polarisoiminen peittää Tämä on väkivallan dynamiikan kulmakiviä, josta syntyvät niin yksilö- ja yhteisötason konfliktit kuin terrorismi ja sodat suurempien ihmisryhmien välillä.

Väkivaltatyössä on ensiarvoisen tärkeää erottaa ihminen – myös itsensä! – hänen teoistaan, tukea ihmistä ja välittää hänestä hänen pahoista teoistaan huolimatta. Se ei aina ole helppoa ammattilaisellekaan. Siksi väkivaltatyötä tekevien on yhteisöissään tärkeää tutustua mahdollisimman rehellisesti omiin puoliinsa, valoihinsa ja varjoihinsa, myös pimeyteen.

Eettisesti kestävä ihmisyys väkivaltatyössä

Kun työn yhteiskunnallinen merkitys vastaa omia arvoja, voi työhön suhtautua elämäntehtävänä. Tällöin sitoo sydämensä ja sielunsa työhönsä. Oman ihmiskäsityksen kirkastaminen on jatkuva tehtävä ihmistyössä ja sen johtamisessa. Kokemus asiakkaan ja työyhteisön jäsenten kanssa jaetusta ja yhtäläisestä ihmisyydestä, ihmisyhteyden arvokkuudesta ja arvostuksesta, aitoudesta ja luottamuksesta kannattelee aitoa, kohtaavaa vuorovaikutusta.

Ammatillinen itsetuntemus on siis jatkuvaa peiliin katsomista sekä yksilönä että työyhteisönä, mikä vaatii rohkeutta, uteliaisuutta ja sopivaa nöyryyttä. Tutkivan työotteen on lähdettävä jokaisesta itsestään. Ihmisen tehdessä työtään omasta sisäisyydestään käsin, tietoa, taitoa ja kokemusta yhdistäen, sekä sitoutuen työyhteisöönsä, se tuottaa hänelle työhyvinvointia ja sitouttaa työyhteisön yhteiseen tavoitteeseen ja perustehtävään. Merkityksellisyyden kokemus vahvistuu, kun ehkäisevä väkivaltatyö ymmärretään osana kestävän kehityksen tavoitteita kehittämällä yhdessä eettistä ihmisyyttä. Oman vaikutusvallan tiedostaminen ja itsen ymmärtäminen osana suurempaa kokonaisuutta auttaa ehkäisemään väkivaltaa maailmanlaajuisesti.

Maria Lindroos

Maria Akatemian laatuvastaavana kannan vastuuta siitä, että elämme kuten koulutamme, yhteisöllisessä oppimisprosessissa.

Lähteet

Lindqvist, M. (2016). Auttajan varjo. Uusi painos. Otava.

Perheentupa B-M. (toim. Karhunen, M-R.) (2010). Tietoisuuden tie alkurakkauteen – väkivalta on ehkäistävissä. Maria Akatemia.

Perheentupa B-M. 2018. Tietoisuuden tie tulevaisuuteen – haasteena eettisesti kestävä ihmisyys.  https://www.mariaakatemia.fi/wp-content/uploads/2018/02/Kirjatiivistelmä-Tietoisuuden-tie-tulevaisuuteen_kuvilla.pdf Viitattu 31.1.2020.

Sarvela, K. (2018). ”Tietoisuustaidot edistävät hyvinvointia.” Teoksessa Aarva, P., Kortejärvi, H. & Sarvela, K. (toim.) (2018). Inhimillisyyden vallankumous. Iloa ja toivoa terveydenhoitoon. Basam Books Oy.

Kirjoita hakusi ja paina Enter.