Lapsen jokainen ikä- ja kasvuvaihe haastaa äitejä eri tavolla. Pieni lapsi on hyvin tarvitseva ja riippuvainen kasvattajastaan ja harjoittelee elämää tunteillaan ja tahtomisellaan, tunnustellen omaa erillisyyttään, tilaansa ja paikkaansa. Kaikkeen tähän lapsi tarvitsee peilin, jonka kautta nähdä omaa kasvavaa itseään. Tuo peili on useimmiten äiti, mutta myös muut perheenjäsenet ja läheiset ihmiset.
Äitiyteen kohdistetaan monenlaisia odotuksia ja on yleistä ajatella, että vauvan syntyminen aktivoisi naisessa automaattisesti hoivavietin, kiintymyksen ja kaikkivoivan rakkauden. Vauvat ja lapset ovat temperamentiltaan erilaisia, toiset houkuttavat vuorovaikutukseen, toiset taas ovat torjuvampia. Äidin ja lapsen välisen kiintymyssuhteen syntyminen vie oman aikansa. Siihen voi liittyä outoudenkin tunnetta ja kipuilua siitä, miten valtavan erilaiseksi elämä on yhtäkkiä muuttunut, alussa kenties vieraankin oloiseksi. Kahden erillisen ihmisen yhteisen elämän alku on tunnustelua ja tutustumista.
Ihmisen syntyy avuttomana ja tarvitsee useamman vuoden ajan lähes tauotonta hoivaa ja tukea kasvussaan. Tämä jatkuvan tarvitsevuuden kohtaaminen ja kokeminen voi tulla monille äideille yllätyksenä, vaikka siitä olisikin lukenut kasvatusoppaista ja kuullut lukemattomia kertoja neuvolassa ja äidiksi tulleilta ystäviltä. Lapsen tarvitsevuus voi tuntua niin kokoaikaiselta, että sen rinnalla voi ajautua unohtamaan tai sivuuttamaan omat tarpeet.
Äitiys herättää uusia tunteita
Äidiksi tulo on yksi merkittävistä muutoksista, jonka nainen voi kokea elämässään. Se on jokaiselle omanlaisensa yksilöllinen kasvu- ja oppimisprosessi, jossa on myös omat vaikeutensa. Äidin ja lapsen välinen läheisyys herättää voimakkaita tunteita, ja monelle voi tulla yllätyksenä, miten laaja oma tunnekirjo on äitinä.
Oman lapsen saaminen herättää syvän kiintymyksen, rakkauden ja yhteyden tunteita, mutta myös pelkoa, epävarmuutta ja riittämättömyyden tunteita. Voidaan jopa sanoa, että oman lapsen syntyessä äiti saa lahjaksi myös syyllisyyden omasta riittämättömyydestään.
Lapsen voimakkaat omat tahtotilat, kärsimättömyys ja vaativuus kohdistuvat useimmiten äitiin. Jokainen reagoi näihin lapsen tunnepuuskiin omalla tavallaan. Yhtäkkiä nainen saattaa löytää itsensä kinastelemassa lapsensa kanssa keinottomana, kärsimättömänä, kenties väsyneenä ja toivottomana.
Omat tunnepuuskat voivat tuntua entistä vaikeammilta, mikäli ne ovat ristiriidassa oman mikäkuvan kanssa. Jos esimerkiksi on taipuvainen kiltteyteen, miellyttämään muita ja olemaan ilmaisematta vihaansa ja raivoansa, saattaa oman lapsen herättämät raivon- ja vihanpuuskat tuntua hämmentäviltä ja pelottavilta.
Tukahdutetun vihan dynamiikka
Viha ja raivo liittyvät olennaisesti ihmisen sisäiseen tunne- ja käyttäytymissäätelyyn. Vihan ja raivon avulla ihminen näkee itselle tärkeitä asioita, omia rajoja ja tarpeita sekä asioita, joita ei siedä tai hyväksy. Siten viha mahdollistaa syvemmän yhteyden itseen ja omiin tarpeisiin. Terveessä tunne-elämässä ihminen kykenee säätelemään ja kanavoimaan omaa vihaansa ilman, että se purkautuu ulospäin väkivaltana muita kohtaan.
Hallitsemattomana purkautuvan aggression ja vihan taustalta voi löytyä erilaisia jo lapsuudessa koettuja tilanteita, joissa omia kiukun- ja vihantunteita on joutunut piilottamaan ja tukahduttamaan, tai niiden kanssa on jäänyt kokonaan yksin.
Tunteita rajoittavassa tai tukahduttavassa kodin ilmapiirissä kasvanut lapsi alkaa kapseloimaan sisälleen omia aggression, vihan ja kiukuntunteitaan. Samalla voi vahvistua tunne siitä, että ei ole tullut kuulluksi, nähdyksi ja omille tunteille ei ole ollut lapsuudenperheessä tilaa.Ne ovat jääneet käsittelemättä turvallisen vanhemman tai muun aikuisen kanssa, joka antaa lapselle välineitä hallita ja ohjata inhimilliseen elämään kuuluvia pettymyksiä, kiukkua ja vihaa.
Lapsi, joka ei voi turvallisesti ja sallivassa ilmapiirissä ilmaista kaikkia tunteitaan, voi valita selviytymiskeinoikseen kiltteyden ja muiden miellyttämisen ja palvelemisen. Lapsi saattaa tulkita, että kodissa ei sallita muita kuin myönteisiä tunteita ja vain siten on hyväksytty ja rakastettu. Lapsesta tulee suoriutuja, joka vaatii itseltään aikuisenakin samanlaista itsensä kohtuutonta kontrollointia oman itsensä kustannuksella. Aikuiseksi kasvettua88888888 on oppinut tekemään asioita toisten ihmisten hyväksi, selviytymään ja suoriutumaan omista tarpeista välittämättä ja kenties muiden vaatimuksesta.
Kiltteyden varjopuoli
Kun kiltteyteen kasvaneesta aikuisesta naisesta tulee äiti, hän joutuu kohtaamaan oman lapsensa tarvitsevuuden, mutta myös lapsen koko tunneskaalan kiukkuineen ja vihantunteineen. Äitinä joutuu kohtaamaan omassa lapsessaan niitä inhimillisiä puolia, joita on vaikea hyväksyä ja sietää itsessä.
Lapsen käyttäytyminen herättää siis juuri niitä alueita äidin tunne-elämässä, joissa on pakkautuneena omassa lapsuudessa kiellettyä ja käsittelemätöntä aggressiota, pettymyksiä ja vihaa. Siten aikuisen naisen lapsuudessa koetut asiat voivat suoraan heijastua omiin lapsiin ja purkautua kontrolloimattomana väkivaltana heitä kohtaan. Voidaan jopa sanoa, että: väkivaltaisessa naisessa on aina sisäisesti läsnä emotionaalisesti tai fyysisesti nöyryytetty ja haavoittunut lapsi.
Aggressio
Aggressio on osa terveen ihmisen tunnemaailmaa. Aggression tunteeseen liittyy usein monia muita voimakkaita tunnelatauksia, kuten esimerkiksi raivoa, häpeää, kateutta, mustasukkaisuutta, pettymystä, toivottomuutta tai surua.
Kaikki tunteet ovat aitoja ja sallittuja: ei ole olemassa sen enempää väärää tai huonoa kuin yksinomaan oikeaakaan tunnetta. Haastavista tunteista huolimatta pitäisi pystyä toimimaan niin, ettei mitään tuhoavaa ja peruuttamatonta tapahtuisi.
Hallitsemattomana se voi johtaa väkivaltaiseen käytökseen, mutta oikein kanavoituna se on tärkeää käyttövoimaa yksilöitymisessä ja aikuiseksi kasvamisessa sekä oman terveellisen erillisyyden kokemisessa. Aggressio voidaan siis nähdä yksilöitymisen ja erillistymisen palveluksessa. Sitä tarvitaan aikuisen identiteetin synnyttämiseksi. On tärkeää ymmärtää, ettei vihastumisen tunne ole pahaa, vaan se, että satuttaa toista.
Äidin häpeä
Ulkopuolisen voi olla vaikea ymmärtää äitiä, joka tuntee lasta kohtaan raivoa, ja äiti nähdään usein epäinhimillisenä. Monet negatiivisia tunteita sisällään pitävistä äideistä kuvittelevatkin usein olevansa ainoita, tai yksiä harvoista, jotka ovat ajautuneet äitiydessään sen varjoisalle puolelle.
Hallitsemattoman aggressiivisuuden kokemukset voivat laukaista syviä häpeän, syyllisyyden, itseinhon ja pelonkin tunteita.
Syyllisyys voi olla tuhoavaa sekä itseä, että myös läheisiä kohtaan ja näkyä joko syyllistämisenä tai taipumuksena syyllistyä ja uhrin identiteettinä. Kun ihminen alkaa kantamaan syyllisyyttä ja häpeää sisällään, siitä voi rakentua epäonnistumisentarina, jota kertoo itselleen päivästä toiseen: ”olen huono, paha, syyllinen”. Samalla omasta aggressiivisuudesta ja kontrolloimattomuudesta voi tulla kuin oma varjo, jota alkaa pelätä ja vihata. Yksi psyykkisen selviytymisen keino on muuttaa osa omaa itseä kohtaan kokemasta vihasta vihaksi ja raivoksi muita kohtaan.
Avun hakeminen ajoissa
Neuvottomaksi ja yksin ei kannata jäädä, vaan etsiä apua. Ensimmäinen tärkeä askel on tiedostaa, että turvalliset rajat ovat ylittyneet ja oma tapa reagoida on vahingollinen läheisille ja itselle. Kyse on tunnetaidoista, ja erityisesti tunteiden säätelytaidoista, jotka ovat jääneet syystä tai toisesta oppimatta. Koskaan ei ole liian myöhäistä tai väärä hetki aloittaa tutustumaan omiin tunteisiin ja siihen, miten niiden kanssa oppii elämään väkivallattomasti.
Apua itsetuntemustyöskentelystä
Maria Akatemian tarjoaman itsetuntemustyöskentelyn avulla on mahdollista alkaa tutkia omaa sisäistä maailmaa ja sitä, mistä oma aggressio ja viha kumpuaa, mikä niitä ylläpitää. Siten mahdollistuu oman menneisyyden ja oman tarinan ja käyttäytymisen ymmärtäminen. Mitä enemmän tulee tietoiseksi omista elämänkokemuksistaan ja niiden heijastumisesta nykyhetkeen, sitä paremmin voi alkaa hallita ja säädellä käyttäytymistään olematta oman menneisyytensä vanki.
Itsetuntemustyöskentelyn kautta mahdollistuu uusien vuorovaikutustaitojen oppiminen askel ja sana kerrallaan. Tärkeätä on muistaa, että se, mikä on vuorovaikutuksessa särkynyt, sen voi vuorovaikutuksessa myös korjata.
